lauantai 27. huhtikuuta 2013

27.4.2013

Ajatuksena oli kuvata yksinäistä basilikan versoa. No, oli sitten niin yksinäinen että oli päättänyt kuihtua pois. Tässä teille herneenverso.




26.4.2013

Jos Aurajoen vesi onkin ajoittain rusehtavaa niin eipä tuo Malisjoen vesikään kovin kirkasta ole.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

24.4.2013

Paikallinen motocross-rata (melko epävirallinen tosin).
Pohjana on käytetty vanhaa rikastushiekka aluetta.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

lauantai 20. huhtikuuta 2013

20.4.2013

Tänäänkin on vesi virrannut.


19.4.2013

Piti käydä paikanpäällä katsomassa että tulviiko se Malisjoki, kuulemma tulvii. No onhan siinä vedenpinta melko korkealla.


torstai 18. huhtikuuta 2013

tiistai 16. huhtikuuta 2013

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

14.4.2013

Päivän ohjelmassa on ollut tänään mm. lego-leikkejä (myös Nooa on leikkinyt).




13.4.2013

Tuli iltasella katseltua peliä ja jäi kuva kokonaan laittamatta.

Tulosvetokin osui kohdilleen vaikka 80 min. kohdalla näytti vielä aika heikolta.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

12.4.2013

Rairuoho ja narsissit on kuolleet ja mämmi on syöty. Pääsiäinen on virallisesti ohi.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

lauantai 6. huhtikuuta 2013

torstai 4. huhtikuuta 2013

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

tiistai 2. huhtikuuta 2013