keskiviikko 30. tammikuuta 2013

tiistai 29. tammikuuta 2013

29.1.2013

Tänään oli niin kiire päivä, että joudun tyytymään tällaiseen "mitä tänään syötäisiin-kuvaan".


maanantai 28. tammikuuta 2013

lauantai 26. tammikuuta 2013

perjantai 25. tammikuuta 2013

25.1.3013

Tänään on aika rientänyt joten päätin itsekin tehdä kokeiluja ajalla. Toteutus jäi vähän puolitiehen joten saatan palata tähän aiheeseen vielä myöhemmin tämän vuoden aikana.

13 minuuttia mahdutettuna yhteen kuvaan.

torstai 24. tammikuuta 2013

24.1.2013

Nyt tarvitaan arvon "lukijoiden" apua. Kuvan kuulokkeet ovat jo riittävän pitkään palvelleet, kysymys kuuluukin minkälaiset tilalle? Saa ehdottaa.


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

23.1.2013

Päivän harjoituksen aiheena on appelsiini.
Hetken pohdin laittaisinko alasävyisen kuvan, pienen harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin alla olevaan.




tiistai 22. tammikuuta 2013

22.1.2013

Turistikierros iltasella johdatti minut tällä kertaa keskellä kylää jököttävän kirkon pihalle.


maanantai 21. tammikuuta 2013

lauantai 19. tammikuuta 2013

19.1.2013

Päivän kuvan piti alunperin olla aivan jotain muuta.
Tämä John Deere kuitenkin vei voiton alkuperäisestä ideasta.


perjantai 18. tammikuuta 2013

torstai 17. tammikuuta 2013

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

16.1.2013

Piti tänään testailla kännykän kameraa. Ja siinä
olevaa panoraama-toimintoa, yllättävän hyvin näyttää toimivan.

"Liukumäki", kuvakulma 180°

maanantai 14. tammikuuta 2013

14.1.2013

Jos joku on joskus ihmetellyt (tuskin on ellei satu olemaan aivan sekaisin, tai geologi), että minne ne kaikki kairasydämet päätyvät kun niillä ei enää tehdä mitään. Tässä vastaus. Särkyneiden (kaira)sydänten lava.
Nämä olivat kaikki viallisia siksi ne heitettiin pois... :)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

lauantai 12. tammikuuta 2013

torstai 10. tammikuuta 2013

10.1.2013

Torstai on ollut meillä "perinteinen saunapäivä" siksipä saunatontut. Nykyään tosin keskiviikko on uusi torstai, ainakin toistaiseksi.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

9.1.2013

Eilisen teema jatkuu,  paljon tyhjiä pattereita ja akkuja joiden laturi on hukassa. Ja se uusi salama, jota en vieläkään pääse kunnolla testaamaan...

tiistai 8. tammikuuta 2013

8.1.2013

Postissa saapui kasa kaikkea pientä "sälää". Näistä riittää iloa pitkään.



maanantai 7. tammikuuta 2013

lauantai 5. tammikuuta 2013

5.1.2013


Kuva tältä aamulta, jääkiteet olivat koristelleet parvekelasit kauttaaltaan.

perjantai 4. tammikuuta 2013

4.1.2013

Perjantaisin odotetaan kahta asiaa, työpäivän päättymistä ja kello kahdeksaa illalla.


torstai 3. tammikuuta 2013

3.1.2013 Kaikki alkaa jostain

3.1.2013
tlukko ja MattiM antoivat lähtösysäyksen tälle jo jonkin aikaa harkinnassa olleelle projektille. Katsotaan minne päästään ja mitä vuoden aikana tarttuu kennolle.

Pieneltä takamatkalta lähdetään liikenteeseen joten tässä tulee kolme ensimmäistä kuvaa.

1.1.2013 Tällä kaikki sai alkunsa silloin kun filmissä oli 36 ruutua ja kuvia katsottiin dia-projektorilla.

Tulevana vuonna varmasti osa sisällöstä tulee liittymään perheemme pienimpään.
2.1.2012 Nooan ensimmäiset kengät.

Jokunen kuva tullee liittymään varmasti myös työkuvioihin, tavalla tai toisella.

 
3.1.2013 Ohjenuora tulevalle vuodelle.